torstai 26. helmikuuta 2015

Kenttätöitä Turussa

Hiihtoloman kunniaksi äiti pakkasi perheen autoon. Esikoista, joka jäi parantelemaan rikkoutuneita nivelsiteitään ja hoitamaan koiraa sekä valmistautumaan kisamatkaan katsojana, lukuunottamatta muut lähtivät äidin kenttätyömatkalle Turkuun.

Katariinankivi Katariinanlaaksossa.
Koska yksi lapsista harrastaa elokuvia ja rumpujensoittoa, halusi hän ehdottomasti nähdä Whiplash -elokuvan, joka ei koskaan Jyväskylään asti tullut. Sillä aikaa me muut retkeilimme Katariinanlaaksossa ja Katariinan entisellä asuntomessualueella. Löysimme runsaasti asiaan liittyviä katukylttejä (Katariinankatu, Juhanankatu, Jagellonicankatu), myös Juhanan jalkavaimolle ennen Katariinaa sekä toiselle vaimolle Katariinan kuoltua oli omat kadut (Hannuntyttärenkatu ja Gunillankatu).

Katariinanlaakson luonnonsuojelualueella kävimme luonnollisesti tarkistamassa ns. Katariinankiven, jolla perimätiedon mukaan hoviväki söi, leikki ja tanssahteli keväisillä retkillään. Muitakin versioita nimestä on, mutta me uskomme juuri tähän! Ystävälliset turkulaiset juttelivat ja neuvoivat tietä. Hiihtokelit ovat kuulemma tänä talvena jääneet täällä harvoiksi.

Katariinasta suunnistimme Tuomiokirkkoon ja lupasimme näyttää eräälle lapselle kaimansa (toinen nimi Kaarina) haudan. Kirkon alle haudatut merkkihenkilöt kauhistuttivat lapsia ja he miettivät, kuinka monta tarvittaisiin avaamaan painavat hautapaasien kannet. Tuomiokirkon museossa en ollut koskaan aiemmin käynyt, joten koska aikaa oli vielä hetki, päätin piipahtaa sielläkin. Seuraksi sain nuorimmaisen (7v.), joka on kiinnostunut rakennuksista (pohjapiirrokset, pienoismallit jne.) sekä "aarteista". Toiveena oli löytää Katariinan tai Juhanan lahjoittamia esineitä, mutta sen sijaan oli tyytyminen muihin, sinänsä kauniisiin 1500-luvun ehtoollisastioihin.

Dora Jung, Katariina Jagellonica (1961). Kudonta Maria Mattson.
Sitten olikin aika hakea vanhempi poika elokuvista ja suunnata Turun linnaan. Joimme vahvistavat kahvit ja kaakaot linnan kahvilassa, jotta jaksaisimme kiivetä portaita ylös ja alas. Osa porukasta jumittui heti linnan keskiaikaiseen osaan (tällä kertaa se en ollut minä, joka kiirehdin ylemmäs, ennen kuin luonnonvalo häviäisi). Renessanssikerros Juhanan ja Katariinan "omine" huoneineen ja saleineen toi heidän elämäntapaansa taas pikkuisen lähemmäksi. Täytyy kyllä sanoa, että erityisen vaikuttunut olin Dora Jungin (1961) Nemo nisi mors -tekstiiliteoksesta. En tuntenut sitä ennestään, mutta upea se on.


Hugo Salmson, Katarina Jagellonica uppvisar
sin vigselring för Göran Persson (1865).
Jungin teos pohjautuu oletettuun  Katariinan vihkisormuksen kaiverrukseen, joka tarkoittaa sananmukaisesti "ei kukaan paitsi kuolema" (voi siis meitä erottaa). Olen nähnyt sormuksesta kertomuksia, mutta en vielä yhtään alkuperäislähdettä. Toinenkin tarina sormukseen liittyy. Kun Juhanaa tultiin vangitsemaan, kerrotaan Katariinan osoittaneen sormustaan: hän seurasi puolisoaan vankilaan, eikä ottanut kuuleviin korviinsa (Hugo Salmsonin 1865 tehdyn maalauksen mukaan inhotun Yrjänä Pietarinpojan tarjoamaa) vaihtoehtoa vapaammista oloista kartanossa. Hyvin romanttista, hyvin dramaattista, mutta etsiskelen myös aikalaiskuvausta aiheesta. Tietysti, jostakinhan sekin kertoo, että juuri tämä tarina on niin menestyksekkäästi liitetty juuri Katariinaan, löytyi lähteitä tai ei.

Museokauppa Fataburissa kuopus johdatteli minut juhlallisesti Katariinan puutarhateen äärelle. Katajaa, musta- ja punaherukkaa. Vien tuliaisiksi projektilaisille ja maistan itsekin. Lapsi sijoitti lomarahojaan 5:n euron verran upeaan siniseen Turku-magneettiin.
Katariinan puutarhateetä

4 kommenttia:

  1. Hei Eeva! Kiitos kommentista, minustakin on kiintoisaa seurata, mihin kaikkeen tässä oikein joudun. :)

    VastaaPoista
  2. Aikamoista "seikkailua" taitaa työsi olla, mutta varmasti mielenkiintoista. Tsemppiä, myös perheelle kärsivällisyyttä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, tsemppiä ja kärsivällisyyttä tarvitaan!

    VastaaPoista