Lähdössä Leedsiin heinäkuussa

Joskus ulkomailla oleskelun tärkeintä antia on se, että käsittää ja muistaa taas, että kaikkialla muualla käytännöllisyys ei ole välttämättä se ylin arvo, joka toimintoja ohjaa, kuten Suomessa. Ajatellaan nyt vaikka junalla matkustamista Britanniassa. Lipun saa kyllä ostettua etukäteen netistä, mutta sitä ei voi tulostaa tai saada sähköisesti, vaan se haetaan tunnusnumeroa vastaan aseman lippuluukulta. Selityskin on annettu: näin ei lippua voi unohtaa. Entä jos unohtaa tunnusnumeron? Kännykästä voi tietenkin tarkistaa, mutta akku voi loppua tai kännykkä lojua väärässä kassissa. Selitys ei vakuuttanut senkään vuoksi, että kun hain liput menomatkalle Leedsiin, sain samalla paluumatkan liput. Nehän voi helposti hävittää kolmipäiväisen konferenssin aikana, varsinkin kun lippuja meno- ja paluumatkalle tuli yhteensä kuusi kappaletta. Mikään niistä ei koskaan käynyt portteihin, josta pääsee laiturialueelle, mutta paikalla oli aina ystävällinen virkailija, joka lippuihin katsomatta päästi minut portista läpi. Lippuihin ei myöskään ole merkitty junan numeroa tai pääteasemaa, joten mikäli et satu tietämään, että Guildfordiin menevä juna on juuri se, mikä menee Oxfordin kautta, on tämäkin asia käytävä kysymässä joltakin, mutta sitä vartenhan asemalla on infopiste.

En myöskään tiennyt, että junien peruuntuminen on melko tavallista. En oikeastaan tiennyt sen olevan edes mahdollista, mutta näin kävi projektikollegoilleni, jotka junan viimehetkisen peruuntumisen jälkeen juoksemalla ehtivät Birminghamin junaan ja sieltä kotvasen odottelun jälkeen Leedsiin. Konferenssissa Leedsissä eräs puhuja myöhästyi omasta esitelmästään samasta syystä – juna oli peruttu viime tipassa. Meitä ulkomaalaisia toruttiin, että mitä te menette suoraan Oxfordista lähtemään, ensin täytyy mennä Lontooseen, koska sieltä lähtevät junat ovat paljon luotettavampia.

Minä en tullut Lontoosta, vaan Stanstedin lentokentältä ja pääsin mutkattomasti perille. Piipahdin Suomessa sukulaisen häissä, mikä olikin romanttinen pysähdys kaiken työnteon, matkustamisen ja ikävien uutisten keskellä. Lähipiirissä on tapahtunut kaksi kuolemantapausta lyhyen ajan sisällä. Matkustimme kesän ainoana hellepäivänä autolla Jyväskylästä Turkuun ja takaisin tulimme yöllä hirviä väistellen, mutta juhla Kakskerrassa oli ihana ja oli hauskaa tavata miehen sukulaisia, osa Australiasta asti. Seuraavana aamuna lähdin takaisin Englantiin Tampereelta ja taas kerran ajattelin, että tässä ei ole mitään järkeä.

Edellisellä viikolla esikoinen ”kyläili” ystävänsä kanssa luonani Oxfordissa. Olimme vuokranneet kaksi yläkerran huonetta englantilais-korealaisen perheen talosta. Työnteon lomassa harrastin tyttöjen kanssa turismia: osallistuimme opastettuun kävelyretkeen, jonka aikana näimme keskeiset colleget ja kuulimme, kuinka Oxfordiin pääsee opiskelemaan. Pääsykokeita ei ole, todistus ja haastattelu ratkaisevat. Eräs aasialaissyntyinen, kunnianhimoiselta vaikuttava äiti halusi kuulla prosessista perinpohjin, koska hänen poikansa on lahjakas matematiikassa. Poika oli mukana ja ehkä noin 10-vuotias. Kuuluisia tiikeriäitejä?

Piipahdimme jälleen Exeter Collegen kappelissa ja vasta nyt huomasin siellä William Morrisin suunnittelemat tekstiilit. Tyttöjä kiinnosti myös kasvitieteellinen puutarha ja luonnonhistoriallinen museo. Kasvitieteellinen puutarha ei ollut kovin iso, mutta tytöt katselivat tarkasti seuraavan kouluvuotensa kasveja: toinen on lähdössä vaihto-oppilaaksi Texasiin, toinen Brasiliaan. Minä ihailin englantilaisen cottage gardenin villiä charmia sekä ruusupuutarhaa, joka oli perustettu keskiaikaisen juutalaisen hautausmaan päälle. Yliopistolle kelpasi tuohon aikaan kaikki maa Oxfordista. Istuskelimme hetken ulkona joen rannalla ja katselimme vedessä puvut päällä kirmaavia opiskelijoita.

Luonnonhistoriallisessa museossa huomion veivät heti kättelyssä massiiviset dinosaurusten luurangot. Pysähdyimme myös fossiilien, kivien ja avaruuskivien ääreen. Kuvat nähtyään 8-vuotias juniori odottaa malttamattomana erityisesti dinoja ja avaruuskiviä. Tutustuimme myös biolääketieteen uusimpiin saavutuksiin muun muassa hapen ja unen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Viimeisenä iltana yritimme taas mennä korttelin libanonilaiseen Al Shami –ravintolaan, mutta se ja moni muu paikka oli täynnä lukukauden loppumisen ja perjantain kunniaksi. Melko nälkäisinä ja jo lähes konfliktin partaalla päädyimme Oxfordin linnan sisäpihalle tapas-ravintolaan, jossa meille luvattiin pöytä pienen odottelun jälkeen. Siellä meidät tavoitti suruviesti ja tuntui oudolta, että olimme osuneet juuri espanjalaiseen paikkaan. Poismennyt oli suuri espanjalaisen kulttuurin ystävä – asunutkin siellä vuosia. Söimme paellaa, puhuimme puhelimessa ja yritimme kuulla jotakin viereisen riehakkaaksi käyneen hen’s party (naispuolinen polttariseurue) mekastukselta. Suru ja ilo lomittain, luopuminen, myös oman lapsen aikuistuminen, mennyt ja tuleva, huoli lähimmäisen jaksamisesta, kiitollisuus yhteisistä hetkistä läheisten kanssa ja laahuksena seuraava syyllisyys omasta poissaolosta ympäröivät sinä iltana Oxfordin linnassa. Seuraavana päivänä saattelin tytöt Lontoon bussiin haikeana, mutta onnellisena mukavasta viikosta. Muu perhe, esikoista lukuun ottamatta, joka töissä ja koiranhoitajana, tulee  Suomesta tänään. Kirjoittelen tätä junassa matkalla Leedsin konferenssista. Vuokrasimme ison ja hävyttömän kalliin talon vuokravälitystoimistosta, koska muutakaan ei näin isolle porukalle löytynyt. 

Huomenna pitäisi taas jatkaa kirjan kirjoittamista, ensi viikolla viimeinen workshop ennen lomaa.

Kasvitieteellisen cottage garden.



Kasvitieteellisen ruusutarhaa, joka on rakennettu keskiaikaisen juutalaisen hautausmaan päälle. Yliopisto  ns. lunasti itselleen lisämaata.

Luonnonhistoriallinen museo. Tytöt tunnistivat Galileo Galilein. Pihalla Charles Darwin, joka tarinan mukaan kävi väittelyn evoluutioteoriasta juuri  tällä paikalla.



Aamupalalla Nelson Streetin keittiössä Jerichossa.

Leedsin keskiaikakonferenssissa myytävänä oli kopio Anne Boleynin kuuluisasta  kaulakorusta. 

Jagellot tunkivat kanssamme jopa ruokapöytään.