Kaksi tarinaa

 

Aamupalallakin voi nauttia
 elävistä kynttilöistä

Matkan varrella kirjastoon...

Tarina I

Kävelen kohti Tukholman kuninkaallista kirjastoa. Sää on hieman sateinen, mutta kaupunki näyttäytyy silti kauniina. Lamput ikkunoilla ja elävät kynttilät ravintoloiden pöydillä. Asun kivassa, pienessä hotellissa, jonka loungessa käyn illalla juomassa teetä. Suunnittelen meneväni huomisiltana jazz-jameihin. Ei kotitöitä pariin viikkoon, vain uppoutumista 1500-luvun maailmaan eräissä Euroopan parhaiten toimivissa kirjastoissa. Ei jonottamista, haastatteluja, pärstän valokuvaamista tai valojen vannomista.  

...taas yksi houkutteleva kahvila.

Luottamusta ja demokratiaa ("haluamme, että kokoelmat ovat kaikille avoimet ja kaikkien käytössä... vrt. esim. Bibliothèque Nationale). Löysin viimein Messeniuksen Schema familiarenkin, jonka hän kirjoitti alunperin nimellä Genealogia Sigismundi. Ei huolta opetuksesta, hallintoasiatkin toivottavasti selvitetty vähäksi aikaa. Pääsen myös museoihin, kirkkoihin ja näyttelyihin. Kuljen kameran kanssa ja kerään muistoja, tutkimuksellisia ja omiani. Käyn elokuvissa, tapaan tuttavia, lueskelen ja kirjoitan toinen toistaan viihtyisimmissä kahviloissa. Lapselta tulee tekstiviesti – Menen koulun jälkeen Sofialle. Ihanaa, että hän viestittelee minulle arkisia asioitaan, mutta käsken laittaa isällekin tiedon. Puhun kaikkien perheenjäsenten kanssa illalla puhelimessa. Tunnen olevani äärimmäisen etuoikeutettu, varsinainen vadelmavenepakolainen. 

Hotellihuone.

 

 

Tarina II

Vettä sataa. Tietokone, kamera ja kirjat painavat olkalaukussa. Hartiat taas jumissa. Yhden hengen hotellihuone on niin pieni, ettei siellä voi käydä kuin nukkumassa. Istun illat hotellin loungessa kone sylissä. Tyylikäs ambient-musiikki kehrää taustalla, mikä nyt ei oikein sovi hahmooni, koska halusin vaihtaa verkkarit tullessani kirjastosta. Kolusin siellä lähteitä aamuyhdeksästä iltaseitsemään, onneksi osa oli hyllyssä, sillä muuten joutuu odottamaan niiden noutoa varastosta useammankin tunnin. Olen puhunut tänään ainoastaan parin kirjastovirkailijan ja kahvilan kassan kanssa.

 

Seurustelen koneella. Lapsia on ikävä ja huolehdin, muistavatko pestä koiran tassut hiivashampoolla. Soitan kotiin, mies on kiireisen oloinen, koska makselee laskujamme. Pankkitilin tyhjentymistä pitää vahtia, koska matkat, hotellit, pääsyliput ja tietenkin eläminen maksetaan omasta pussista, eikä vain osan kuluja kattava ennakko ole vieläkään tullut tilille. Ulkona syöminen on kallista ja pitemmän päälle tylsää, joten päädyn ostamaan Coopin salaattipöydästä salaattia ja mutustan sitä hotellihuoneen sängyllä, kunnes yhtenä iltana näen, miten romaninainen syö pöydän antimia suoraan kauhasta. Ajattelen, että hänkään ei välttämättä ole samassa maassa lastensa kanssa.

Ateria.