Tukholmasta Upsalaan

On kiva tietää, ettei ole yksin tämäntyyppisessä elämäntilanteessa. Esimerkiksi kollegani Ulla on töissä Tukholman yliopistossa, mutta perhe asuu Britanniassa. Kuten hän blogissaan kirjoittaa, vertaistuki on missä tahansa työpaikassa ja tilanteessa tärkeää. Samasta osoitteesta voi lukea myös lauantai-illanvietostamme: http://landscapeperceptions.blogspot.com/…/peer-support.html Päivää piristi myös puhelimeen ilmestyneet kuvat koiralenkillä metsässä.

Katarina Sunesdotter. Haudattu 1200-l Gudhemin
 luostariin, nyt Historiska museetissa.

Sunnuntaipäivän vietinkin museoissa: Historiska museet, Tre Kronor, kuninkaanlinna ja sen aarrekammio sekä Myntkabinettet eli rahamuseo. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, tukholmalaisia ja turisteja parveili ulkona kaupungilla. Anti museoissa ei ollut järisyttävä, jotakin pientä löytyi kaikista paitsi Historiska museetista. Siellä lyöttäydyin kuitenkin naisten päivän teemaopastuksen ryhmän mukaan ja tutustuin mm. keskiaikaiseen mahtinaiseen nimeltä Katarina Sunesdotter. Myöhäisemmästä kaimastaan oli vain lattiassa nimi ja vuosiluku. Museo oli ruotsalaisen tapaan hyvin interaktiivinen. Harmi, etten ehtinyt viikinkikylään (sinne lasten kanssa), mutta rokokooperuukkeja en voinut sivuuttaa kokeilematta. [Tom Hulcen naurua Amadeuksesta] 



Vähän rokokoota tähän touhuun!

Parasta antia oli ehkä kuninkaallisen aarrekammion (Skattkammaren) virkailijan tai oppaan kommentti. Esillä oli Juhana III:n toisen vaimon, Gunilla Bielken regaaliat (kruunu, valtakunnanomena ja valtikka) ja kun kysyin, käyttikö Katariina J:kin niitä, ei virkailija osannut vastata. Kysyin olisiko heillä jotakin kirjaa tai tutkimusta regaalioista. Ei ollut, mutta virkailija totesi, ettei Katariina loppujen lopuksi niin tärkeä ollutkaan. Kertooko tämä laajemmin ruotsalaisten asenteista?

Rahamuseossa en ollut aiemmin käynytkään. Sieltä löytyi myös maailman painavin raha, josta Mirkka Lappalainen on kirjoittanut suomeksi. Lapsia olisi varmasti kiinnostanut myös säästölipaskokoelma, joka sisälsi paljon muitakin kuin possuja, mm. kuopuksen suosikin Roope Ankan. Otin Juhanan aikaisista kolikoista kuvia ja löysin myös Katariinan. Patteri loppui juuri sopivasti ja kävelin Coopin kautta hotelliin.

Yritimme skypettää, mutta loppujen lopuksi huonojen yhteyksien vuoksi puhelimetkin olivat käytössä. Kuopus oli ollut partioleirillä, vanhimmalla treenitauko ja hänkin kotosalla. Yksi oli flunssan kourissa, toisella seuraavana päivänä kokeet. Eli melko tavallista. Koiraa roikoteltiin kuvaan, mutta se ei reagoinut ääneeni mitenkään.

Maanantaina työskentelin vielä kirjastossa ja minua haastateltiin suomenkieliseen Sisuradioon. Illalla hyppäsin junaan ja tulin tänne Upsalaan. Hotelli on astetta vaatimattomampi, ei omaa vessaa, eikä suihkua. Hyvä niin, koska ennakkokaan ei vielä ole tullut, vaikka anoin sitä kuukausi sitten. Täällä kuitenkin voi pyykätä, mikä on hyvä, sillä kaikki vaatteet on jo käytetty ja nyrkkipyykkiäkin pesty.

Ulkomailta tulleen tutkijan painajainen - remontti!

Aamulla ryntäsin kirkkoon lievän kiihtymyksen vallassa. Upsalan tuomiokirkko on pohjolan suurin ja korkein eli jo itsessään vaikuttava. Kävin siellä muutama vuosi sitten, mutta nyt oli tosi kyseessä, onhan siellä Katariina J:n hauta monien muiden merkkimiesten ja -naisten lisäksi. Varustautuneena kameroineni ja tietokoneineni huomasin hyvin äkkiä, että paikassa oli remontti käynnissä. Ns. Jagellonican kappeli oli suljettu töiden vuoksi. Hetkeksi kylmät väreet kihosivat iholle, mutta ei muuta kuin etsimään henkilöä, joka tietää asiasta jotakin. Löysin suntion, joka sanoi vain, että jasså, yritähän sopia sinne työmiesten joukkoon. Korjaavat ja puhdistavat urkuja, joten kaikki sähköjohdot ja -kaapelit piti irrottaa. Työmiehet suhtautuivat oikein ymmärtäväisesti ja vilkuttelivat nosturistaan kun kuvailin hautaa kaikista kulmista. Kävi mielessä pyytää päästä nosturin kyytiin, olisi saanut hyviä kuvia lintuperspektiivistä, mutta en olisi uskaltanut mennä, vaikka olisivat ottaneetkin. Liikuttavin oli muistokirjoitus, joka alkoi jotenkin näin (ulkomuistista): ”Sinä kulkija, joka ihmettelet, kuka olen tai kuka olin, nyt tulen sen sinulle kertomaan…”

Pyysin kuitenkin sisään. Katariinan jalat.

Katariina-parka pötkötti kappelissaan aivan yksin, Juhanasta oli seurana vain reteä muistomerkki. Itse Juhana oli toisen vaimonsa, Gunillan vieressä. Miksi erillään? Olihan Kustaa Vaasallakin kaksi vaimoa vierellään (tosin yksi kolmesta oli muualla). Ehkä käytännön kirkkoarkkitehtonisia syitä, ehkä muita.

Kirkon aarrekammio oli nimensä veroinen. Sieltä ne Katariinan regaaliatkin löytyivät, paitsi että omenaa ei ollut. Lisäksi ihastelin unionikuningatar Margareetan kultaista pukua sekä murhattujen Sture-miesten vaatteita. Kukapa muu kuin äiti oli ottanut ne talteen verityön jälkeen. Joukossa mm. aluspöksyt ja Ruotsin vanhin säilynyt neule eli pieni neulehansikas.

Margareetan mekko.

Kahden murhatun Sturen vaatteet,
kolmannet lainassa Toledon museossa.

Näiden vahvojen kokemusten jälkeen oli kahvin aika katedraalin kahvilassa. Siellä oli paljon papillista väkeä sekä jonkinlainen perhekerho (enimmäkseen nuoria äitejä, mutta myös pari isää vauvojen kanssa). Muistelin myös Ingmar Bergmania, joka vietti lapsuuttaan juuri samoilla kulmilla (olettehan nähneet Fannyn ja Alexanderin?).

Loppupäivän vietinkin yliopiston kirjastossa selvittämässä hautamuistomerkin historiaa. Kirjasto oli peräti iltayhdeksään auki. Tein vielä pienen iltalenkin, ostin ruokaa ja kävin tsekkaamassa elokuvatarjonnan - amerikkalaista valtavirtaa ja ruotsalaista komediaa. Ilmeisesti kotonakin oltiin väsyneitä, sillä jaksoimme vain tekstitellä. Aamulla takaisin kirjastoon.